6. kesäkuuta 2016

Karin Ehrnrooth: Isäni oli nuori sotilas


Kirja onnistuu käsittelemään suhteellisen pienestä sivumäärästään huolimatta yllättävänkin laajasti erilaisia teemoja. Huomionarvoista on myös se, kuinka teemoja syvennetään. Karin Ehrnrooth käsittelee elämän perusongelmia sekä haasteita omaan perheeseensä peilaten, mutta silti kuitenkin samaistuttavasti. Odotin kirjalta erityisesti sitä, miten se käsittelee Adolf Ehrnroothia. Miestä, josta lähes kaikilla suomalaisilla on jonkinlainen näkemys. Kirja onnistui kuitenkin täyttämään kohdallani odotukset. Kirja ei pyri kuvaamaan Adolf Ehrnroothia Mannerheimristin ritarina tai jalkaväen kenraalina. Se pyrkii kuvaamaan Adolf Ehrnroothin isähahmona sekä moniuloitteisena perheenjäsenenä, jonka elämässä menneisyys näkyy jatkuvasti.

Kirja kulkee lähes kronologisesti pitkin Adolf Ehrnroothin elämän erityisesti perheen kautta tarkasteltuna. Loppua kohti pyritään myös avaamaan ihmisten käyttäytymisessä näkyviä piirteitä menneisyyden kautta. Karin Ehrnroothin elämää kuvataan ja pohditaan myös verraten isänsä elämään. Monet nuoruuteen kuuluvat ilmiöt saavat uudet ilmenemismuodot, mutta silti niistä on tunnistettavissa yleismaallisia piirteitä. Kaiken sodan vaikutusten ja sotilasarvojen läpi paistaa kuitenkin lopulta tyttären käsitys isästään.

Kirjailija: Karin Ehrnrooth
Teos: Isäni oli nuori sotilas
Sivumäärä: 257
Julkaisija ja julkaisuvuosi: Gummerrus 2008

" Sota oli aina läsnä, keskellä perhettäni, niin kauan kuin jaksan muistaa. Pitkiä aikoja olin sitä mieltä, että se oli täysin normaalia - minun perheelleni se oli normaalia. Haavat ja arvet muuttuivat normaaleiksi, niiden kanssa elettiin. Sellaista ei kyseenalaisteta, kun muusta ei tiedetä. Myöhemmin elämässä tuli selväksi, että sotaveteraanin lapsella voi olla erilaiset lähtökohdat kuin hänen ystävillään. Pala nousee yhä kurkkuun, kun näen Karjalan kannaksen vanhoja karttoja ja jotakin, joka on Äyräpää, ja sen alla lukee JR 7 ja Ehrnrooth. Ehrnrooth on minun isäni."